Suvannon Seudun Sukututkimus piirin matka "Karjalan kunnaille" 22.-25.5.2006

"MINUN KARJALANI"

Jostain kumman syystä isäni sai päähänsä pyytää minut mukaan Karjalan matkalle, katsastamaan mummoni synnyinseutuja. Hyvin suurella varauksella sanoin, että katsotaan. Koskaan ei kuitenkaan tullut varmistavaa kysymystä minun "katsotaan" vastaukseeni! Niinpä sain eteeni matkasuunnitelman, jota lukiessani ennakkoluuloni vain kasvoivat

Matkaan lähdettiin maanantaiaamuna kukonlaulun aikaan Jyväskylästä saadaksemme kiinni bussin Kouvolassa. Siirryttiin muiden iloksi bussiin ja ensimmäisenä olikin sitten matkalaisten esittely. Ajattelin, että tästä määrästä ihmisten nimiä en voi muistaa montaa, saatikka sitten mistä he ovat syntyisin! Tuntui toivottamalta. Rajan ylitys onnistus kuitenkin ilman ihmeellisyyksiä. Kaikki päätyivät vihreälle linjalle.

Ensimmäinen etappi Venäjän puolella oli Sorvalin valinta, eväät mukaan, rahat rupliksi ja matka alkakoon "Metsämarketissa" pysähdyttiin pikaisesti, katsahdettiin Ritvan kanssa "Mannerheimin bunkkeri" muiden tehdessä ostoksia. Vuokselan pitäjän jälkeen pysähdyttiin ostoksille taas, mutta tällä kertaa päästiin siihen asiaan miksi olin reissuun lähtenyt. Anna-mummoni oli ollut Kiviniemessä töissä Sakkolan osuuskaupassa. Sama talo oli edelleen pystyssä!! Mummo kertoi elävästi kuinka he olivat Elsa-tädin ja Ville-sedän kanssa tehneet inventaariota, kun pommitus oli alkanut ja ikkunat rikkoutuivat ja ovet paukkusivat (kunpa olisitte nähneet mummon elekielen) Monet kerrat matkan aikana ajettiin Kiviniemen lävitse ja mummo kertoi lisää tarinaa Kiviniemen ajalta.

Kiviniemestä Viiksanlahden tsasounan sekä Pyhäjärven sankarihaudan jälkeen oltiinkin majapaikassa, Musakan Antin Lomarannassa Pyhäjärvellä. Mukavan näköinen talo, mutta mahdutaanko me kaikki todellakin tähän taloon? Ja se kuuluisa ensimmäinen ruoka Venäjällä. Epäilyni osui siis oikeaan, kaalikeittoa. Miksi en ostanut omia eväitä??? Keiton kaveriksi tilattu vodkapaukkukaan ei saanut minua innostumaan. Ruokaahan pitää aina maistaa ja nälkäkin oli karmiva. A-haa -elämyshän sieltä tuli ja keittolautanen tyhjentyi!!!! ( Vodkan kyllä annoin eteenpäin.)

Kaalikeiton jälkeen siirryttiin ulkoterassille kohottamaan maljat ja laulamaan "Karjalaisten laulu". Jouduin toteamaan, että minulla ei ollut sanakaan hallussa kyseisestä laulusta, vaikka olenkin sukujuuriltani 75%:sti karjalainen (siis enemmän kuin isäni!!!). Sitten iltaa istuttiin meidän "kolmiossa" ja mummo kertoili meille juttuja menneiltä ajoilta. Kuinka voi muistaa kymmenien vuosien taakse?? Päivämäärät, nimet ja tapahtumat olivat mummolla muistissa kuin eilinen päivä! Katsotaan paljonko minä muistan tarinoiden tapahtumapaikoista ja vuosista, kun Rautuun päästään Hampaidenpesureissu hieman pitkittyi, kun Ritvan kanssa pysähdyttiin alakerran oleskelutilassa. Mutta kun pää pääsi tyynyyn, uni tuli nopeasti ja aamulla aikaisin ylös!! (Mummo oli kyllä ollut huolissaan jälkikasvustaan, vaikka itsekin sanoi, että majapaikkamme on rauhallinen ja turvallinen. Oli varmasti ajatellut jotain muuta.)

Tiistaina sitten edessä oli Kovevitsan luostari sekä Käkisalmen linna ja museo, oppaaksi mukaan lähti majapaikan isäntä Antti Musakka. Vanhalla neuvostoaikaisella sota-aluksella matkattiin Laatokalla Konevitsan saarelle, missä luostari sijaitsee. Ei taida EU-määräykset koskea Laatokan vesillä matkailua, tai sitten pelastustarvikkeet oli integroitu. Ensin tutustuttiin luostariin ja sen pihapiiriin, minkä jälkeen käveltiin noin 3 kilometrin lenkki saarella tsasouniin tutustuen. Oli aika vaikeakulkuista paikoitellen meidän matka, mutta hyvin me mummon kanssa pärjättiin (Mummolla olisi voinut olla esteenä ikä ja minulla kengät). Hyisen Laatokan matkan jälkeen kuljettajamme Hannu ja ystävämme Topi olivat keittäneet meille valmiiksi todella tarpeeseen tulleet höyryävät kahvit.

Käkisalmen museolla oli opas meille valmiina kertomaan vankalla suomen kielen taidolla esineistä ja tarinoista niiden takaa. Linnaan siirryttiin kuuntelemaan lisää mitä ihmeellisimpiä tarinoita. Voiko olla mahdollista, että ne ovat ihan oikeasti tapahtuneita asioita??!! Eihän kukaan voi olla suljettuna vankityrmään koko elämäänsä, eihän? Linnan tornista avautui mahtavat näkymät joka suuntaan. Onpas Karjalassa kaunista!

Keskiviikkopäivä avautui suuria odotuksia täynnä. Sakkolan pitäjän jälkeen suuntasimme Rautuun, joka oli minun matkani "pääpaikka". Me rautulaiset siirryttiin etupenkkiin kartanlukijoiksi. Taidettiin ajaa eri suunnasta kirkolle kuin mummo aikaisemmin, koska jouduttiin laittamaan pakki päälle. Ensimmäisenä kävimme laskemassa kukkia Raudun haustausmaan muistomerkille ja sen jälkeen sankarihaudoille. Ihmettelin miksi mummo etsii jotain? Mutta selvisi, että muistomerkki oli uusittu sitten viime kerran ja kulku hautausmaalle oli ränsistyneiden autotallien lomasta. Pelkän kartan avulla hautausmaata ei kyllä olisi voinut löytää. Sitten Rautu-cafeen eteen laitettiin bussi parkkiin ja käytiin pikaisesti torilla. Torin laidalla oli kulttuuritalo, joka oli rakennettu vanhan kirkon paikalle. Mummo oli kyllä hieman erimieltä siitä, missä kirkko oli aikaisemmin ollut ja oli oikeassa. Kulttuuritalo ei ole aivan samassa kohdassa kuin kirkko aikoinaan, vaikkakin talon seinässä oli siitä muistolaatta.

Raudussa näimme paikan, missä oli ollut mummon isän Loposen Eemilin sepänpaja sekä heidän kotitalonsa. Mietin hiljaa mielessäni, miltä tuntuisi nähdä oman kodin paikalla suuria kerrostaloja ja kaikki muukin tuttu kadotettuna? Kaikki näytti jotenkin ankealta, vai oliko se vain minun tuntemuksiani? Vain harvan mukana olijan kotitalo oli vielä pystyssä ja oli kyliä mistä ei ollut jäljellä mitään, pelkkää peltoa vain!! Aika vaikea kuvitella itseä samaan tilanteeseen, kaikki minun lapsuuteni maisemat ovat vielä samanlaisia kuin 70-luvulla, kotitalot ym. pystyssä. Ja kuitenkin kaikki olivat matkassa iloisella mielellä.

Jos olin aikaisemmin miettinyt kuinka voisin muistaa kaikkien mukana olevien nimet, niin mitäs sitten, kun jokainen kertoo kotipitäjästään, kotitalostaan ja siihen päälle tarinat vuosilukuineen?? Tulin siihen tulokseen, ettei kerralla kaikkea. Voin siis unohtaa nippelitiedot ja vuosiluvut kunhan mielikuvan ja tunnelman tarinoista muistan.

Eihän sekään ole kuin pelkkä pieni yksityiskohta, että Larin Paraske on nainen.

Viimeisenä iltana Karjalassa skoolattiin onnistuneelle matkalla Lomarannan ylimmän kerroksen oleskelutilassa! "Neljästä" kuohuviinipullosta riitti loistavasti kaikille. Voimia seuraavan päivän arkistokäynnille lähdettiin keräämään joko suoraan nukkumalla tai yömyssyn kautta, tai kuskimme Hannun tapaan uudella hiustyylillä.

Kotiinlähtöpäivän aamu avautui, niin kuin muutkin aamut, käkien kukunnalla. Ennen Viipuria käytiin katsomassa entisen Putinin kesämökin portti, minne oli muuten loistavassa kunnossa oleva tie, poiketen joistain edellä ajetuista sekä pysähdyttiin taas "Metsämarkettiin". Viipurissa saatiin lyhyt kaupunkiesittely sekä piipahdettiin pellavakaupassa, mikä valikoima!! Jokaisella naisella, ja muutamalla miehelläkin, oli poislähtiessä mukana pellavaa jossain muodossa.

Viipurin torilla matkalaiset jakautuivat sitten kahteen ryhmään, arkistoon menijät sekä torin tallaajat. Me, torin tallaajat, mentiin ensiksi syömään pyöreään torniin, minkä jälkeen blini-kahveille ja torin antimia tarkastamaan. Torilla palvelu oli erittäin helposti saatavilla sekä tuotteet suorastaan hyppivät käsiin, kotiin viemisiäkin löysin.

Kotimatkalla oli hiljaista, jos verrataan aikaisempaan mikrofonin käyttöön, muutamia arkistolöytöjä kyllä kerrottiin. Ei ollut arkistokäynti mennyt hukkaan isänikään kohdalta, kun oli löytänyt Loposen Eemilin papintodistuksen vuodelta 1937 sekä Eemilin isän Aatamin saaman Tikatsuntien liittymän oikeuden 1900-luvun alusta. Eemilin papintodistus oli minusta vaikuttava, jotain konkreettista paperilla ja säilynyt kaikki sodat ja myllerrykset. Kävisiköhän niin, että jatkaisin sukututkimusta kun isäni siirtyy kokonaan golfin pariin?

Tullimuodollisuudet menivät taas ilman odotteluja, mikä ihmetytti kokeneita Karjalan kävijöitä. Kotimatka Suomen puolella meni joutuin, Kouvolassa erottiin taas muusta porukasta ja jatkettiin matkaa kohti Jyväskylää. Oli mukava olla kotona antoisan ja avartavan reissun jälkeen!

Näin lopuksi SUURET kiitokset Suvannon seudun sukututkimuspiiriläisille kun annoitte mahdollisuuden lähteä matkalle mukaan sekä kaikille mukana olijoille asiantuntevista kertomuksista ja mukavasta matkaseurasta, ilman teidän tietämystä ei olisi matka ollut yhtä antoisa. Antti Musakkaa kiitän kotoisesta majapaikasta ja maittavista ruuista sekä erittäin joustavasta palvelusta! Putuksen Hannua täytyy kiittää siitä että mielestäni ajokelvottomienkin teiden jälkeen hän vielä jaksoi hymyillä, niin ja kiitos "blini" kahveista! Mummolleni kiitos tarinoista, nyt tarinoita muistelee ja kuuntelee aivan erilaisella korvalla. Ei isäni ehdotus pyytää minua mukaan ollut lainkaan hullumpi, lähden toisenkin kerran!

Matkaa ilolla muistellen,

Mari Tuimala

Oikealta isäni Raimo Tuimala, hänen vaimonsa Aini Kokko, mummoni Anna Tuimala os. Loponen, minä ja tätini Ritva Paloaho os. Tuimala. Olemme Rautu Cafeen edessä, paikalla, josta mummosta on ennenkin otettu kuva!