Joku voi ihmetellä, että mitä Sortavalan Pulli-suvun jälkeläinen tekee täällä eräitten Kannaksen pitäjien sukututkijoitten joukossa. Syitä on useampia:
Esitelmän teossa on aina se ongelma, ettei esitelmoitsijä välttämättä tiedä, kuinka paljon kuulijat tietävät käsiteltävästä aiheesta. Tässäkin esityksessä tulee varmaan esiin sellaisia asioita, jotka ovat jo monelle tuttuja. Mutta jo muinaiset roomalaiset totesivat, että kertaus on opintojen äiti.
Kirkonkirjat ovat paljolti samantyylisiä koko maassa, joten niinhin en tässä puutu, vaan tarkastelen muita kuin kirkollisia lähteitä.
Karjalaisten sukujen tutkimisessa on toisenlaisia ongelmia kuin läntisessä Suomessa. Ne johtuvat pääasiallisesti Ruotsin ja Novgorodin, myöhemmin Venäjän, välisen rajan siirtymisestä milloin itään, milloin länteen päin. Ensimmäinen Karjalan jako tapahtui v. 1323 Pähkinäsaaren rauhasssa, jolloin syntyivät Käkisalmen l. Venäjän Karjala ja Viipurin l. Ruotsin Karjala. Pähkinäsaaren rauhan raja on ollut monien kansankulttuurin ilmiöiden raja vuosisatojen ajan. Viimeksi siihen viitattiin Helsingin Sanomissa 12.4. Stolbovan rauhassa 1617 Käkisalmen Karjala jäi Ruotsin vallan alle n. 100 vuodeksi. Uudenkaupungin rauhan 1721 jälkeen syntyi myöhemmin Vanhaksi Suomeksi kutsuttu alue, joka laajeni Turun rauhassa 1743 Kymijokeen ja Savonlinnan tienoille. V. 1811 Vanha Suomi liitettiin muuhun Suomeen - tai päinvastoin.
Kutsu tähän tilaisuuteen meni Sakkolan, Raudun, Pyhäjärven, Vuokselan ja Metsäpirtin sukututkijoille. Tämä alue - joitakin Vuokselan osia lukuun ottamatta - kuului Käkislamen Karjalaan. Käkisalmen Karjala jakaantui 1600-luvulla eteläiseen ja pohjoiseen lääniin. Läänien raja vaihteli eri asiakirjoissa, esim. Hiitola luettiin v:n 1724 henkikirjassa eteläiseen lääniin, mutta v:n 1727 verorevisiokirjassa pohjoiseen lääniin. Pyhäjärvi, Sakkola ja Rautu kuuluivat kuitenkin aina eteläiseen lääniin. Sakkolan mukana myöhemmät Metsäpirtti ja pääosa Vuokselaa.
1800-lukuViipurin läänin henkikirjat alkavat 1818. Lääniin sisältyi tähän aikaan myös Käkisalmen lääni. Henkikirjoja on mikrofilmattu viiteen ja nollaan päättyvät vuodet ajalta 1820-1920 sekä tuo ensimmäinen 1818.
Yleisesti ottaen voi sanoa, että läänin itäisempien osien henkikirjat ovat parempia kuin läntisten osien. N. 1870 asti talon asukkaat luetellaan nimeltä pikkulapsia myöten ynnä ikätiedot, jotka eivät välttämättä ole oikeita. Kuitenkin vaimojen nimet puuttuvat tähän asti leskiemäntiä ja poikien vaimoja lukuun ottamatta. 1870 vaiheilla vaimojen nimet ilmestyvät henkikirjaan, mutta alaikäisistä lapsista merkitään vain lukumäärä. Samaan aikaan iän sijaan aletaan merkitä syntymävuoden kaksi viimeistä numeroa. Tällöin onkin joskus oltava tarkkana, ettei sotke ikää ja syntymävuotta.
Ortodoksisukujen tutkimisessa henkikirjat ovat ainoa mahdollisuus, jos ei osaa 'kirkonkirjavenäjää' tai jos kirkonkirjat puuttuvat. Ortodokseille aletaan merkitä sukunimiä henkikirjoihin yleensä vasta 1800-luvun lopulla / 1900-luvun alussa (ja kirkonkirjoihin usein vielä myöhemmin).
1700-lukuNimenomaan 1700-luku on varsinaista sekamelskan aikaa. V. 1721 osa Jääsken ja Rannan kihlakunnista jäi Ruotsin puolelle ja vanha Lappeen kihlakunta kokonaan. Näiltä osin henkikirjoja on etsittävä Kymenkartanon ja Savonlinnan läänin tileistä. Ne on laadittu samaan tyyliin kuin muut Ruotsiin kuuluneen Suomen henkikirjat. tilojen numerot ilmestyvät kirjoihin yleensä 1730-luvulla.
Venäjän puolelle jääneestä Jääsken osasta syntyi Antrean pitäjä, jonka tiedot ovat Vanhan Suomen veroluetteloissa. Osa Kirvusta jäi myös Venäjän puolelle, mutta siitä ei syntynyt uutta pitäjää, vaan näitä tietoja pitää etsiä Antrean luotteloitten yhteydestä. Sama tilanne on kirkonkirjoissakin.
Käkisalmen pohjoisen läänin pohjoisosa jäi myös Ruotsin puolelle ja siitä muodostettiin Pohjois-Karjalan kihlakunta. Sekin kuului Kymenkartanon ja Savonlinnan lääniin, kunnes se v. 1776 liitettiin Kuopion lääniin.
Sakkolalla, Raudulla ja Pyhäjärvellä ei tällaisia ongelmia ollut. Käkisalmen eteläisestä läänistä tehtiin varsin hyvä henkikirja 1724. Siinä luetellaan myös vaimoja ja lapsia nimeltä sekä ikätiedot. Henkikirjassa on lyhyitä sanallisia kuvauksia tilojen laadusta. Eteläisestä läänistä laadittiin verorevisiokirja 1727, jossa on parin rivin selostus tilan viljelyksistä.
Viipurin läänin - tai ehkä pikemmin kuvernementin - puolelta on hyvä henkikirja 1723. Siitä voi olla hyötyä niille Vuokselan ym sukujen tutkijoille, joitten juuria on esim. Muolaan puolella. Sukunimiä tosin on kirjattu hyvin epätasaisesti. V:n 1727 verorevisiokirjassa on laajahkot kuvaukset tilojen laadusta. Kunkin tilan kohdalla mainitaan aikaisempi ja nykyinen viljelijä. Siitä selviää siten helposti, onko suku vaihtunut isonvihan vaiheilla.
Käkisalmen eteläisestä ja Viipurin läänistä on sarja henkikirjoja vuoteen 1782. Ne ovat samantapaisia kuin läntisemmässä Suomessa: tosin vaimojen nimiä ei mainita ja lapsista näkyvät yleensä vain täysi-ikäiset pojat. Ajanjakso 1783-1817 on tyhjää täynnä.
Käkisalmen pohjoisesta läänistä on vain yksi henkikirja 1722, mutta sen sijaan kolme verorevisiokirjaa 1727, 1754 ja 1764. Niissä on numerollinen esitys verotuksen perusteista kuten hevosten ja karjan määrä, osuus nuottaan ja veneeseen, kylvämäärä pellossa ja satomäärä kaskessa. V. 1764 on ensimmäisen kerran kirjattu kantatilojen numerot.
Verorevisiokirjat ovat Vanhan Suomen erikoisuuksia. Samoin ainutkertainen erikoisuus on papiston laatima Vanhan Suomen väestöluettelo v:lta 1754. Papeille ei ilmeisesti annettu selviä ohjeita luettelon teosta, koska niiden kattavuus on sangen vaihteleva. Surkein on Kurkijoki, jossa luetellaan vain kylien nimet ja sukkaitten lukumäärä, parhaimpia Parikkala ja Uusikirkko, joitten luettelot näyttävät lähes täydellisiltä. Useissa, ellei useimmissa, pitäjissä luetellaan isäntien nimet, ei muitten asukkaitten.
Sukunimien kirjaaminen 1700-luvun asiakirjoissa on Viipurin Karjalan alueella melkoisen epätasaista, kun taas Käkislamen Karjalassa se on lähes säännöllistä.
(Selväkielisiä kopioita: Kristiina Hopia, Tampere/Sakkola ja Vpl Pyhäjärvi, useita: Heljä Pulli/Parikkala ja Ruskeala 1754; Käkisalmen pohjoisen läänin henkikirja 1722)
1600- ja 1500-lukuKäkisalmen Karjalassa, joka oli Ruotsin voittomaata Stolbovan rauhasta 1617 lähtien, oli lukuisia läänityksiä. Veroja ei tällöin maksettu kruunulle vaan lääninherralle. Läänitysjärjestelmän takia veroluettelot puuttuvat vuosilta 1652-1681. Siis 30 vuoden katko.
Ison reduktion l. peruutuksen jälkeen ns. henkikirjoja on vuosilta 1681-1696. Ne ovat tosiasiassa savu- tai arvioveroluetteloita, jotka ovat maakirjojen kaltaisia, ts. vain yksi veronmaksaja tilaa kohti. Osa asukkaista maksoi veronsa suoraan kruunulle, osa verovuokraajille (arrendaattoreille) ja osa jäljellä olevien läänitysten haltijoille. Tästä syystä jonkin kylän veronmaksajia voi sisältyä useisiin ryhmiin. Yleensä on kirjattu isännän etu- ja sukunimi, mutta myös etunimeä ja patronyymiä esiintyy, harvoin kaikki kolme yhdessä. Ortodokseilla on tavallisesti etunimi ja patronyymi.
V. 1697 alkaa taas tyhjä jakso, joka päättyy eteläisessä läänissä henkikirjaan 1724 ja pohjoisessa läänissä henkikirjaan 1722. Siis jälleen 15-17 vuoden katko. Pitkien katkojen takia on vaikeaa, usein mahdotonta, päästä 1700-luvulta 1600-luvulle ja saada kokoon katkeamattomia sukujohtoja. Usein täytyy tyytyä epäsuoriin näyttöihin ja todennäköisyyksiin.
Viipurin Karjalassa tilanne on toinen. Henkikirjat alkavat 1635 ja ne ovat samantapaisia kuin läntisemmässä Suomessa. Erona on se, että vaimojen nimet puuttuvat lukuun ottamatta muutamaa poikkeusvuotta ennen vuotta 1660. Mutta katkoja on tälläkin aluella: jaksolta 1670-1700 puuttuu henkikirjoja 15 vuodelta eripituisina pätkinä. Isonvihan aikana on myös tyhjää kihlakunnasta riippuen 1707-1712 lähtien henkikirjaan 1723 asti. Vaikeuksia voi olla katkojen ylittämisessä myös Viipurin Karjalassa.
Vanhimmat veroluettelot ovat maakirjat. Käkisalmen Karjalasta niitä on ruotsalaisten laatima, hyvin katkonainen luettelo ajalta 1589-1651. Ensimmäinen sarja 1589-93 tehtiin sodan kestäessä (pitkä viha 1570-1595). Seuraava sota käytiin 1609-1617 ja uusi maakirjasarja alkaa 1613, siis sekin sodan aikana. tämä vuosi 1613 on se vuosi, johon on ainakin teoreettinen mahdollisuus päästä. Valtaosa Käkisalmen Karjalan asukkaista oli tähän aikaan alkuperäisiä kreikanuskoisia (nykyän: ortodoksisia) karjalaisia. Uudet luterilaiset asukkaat olivat aluksi yleensä populeita l. tilattomia viljelijöitä. Heille ei välttämättä ole merkitty sukunimiä, vaikka kyllä sukunimet oli. Käkisalmen Karjalan maakirjat olivat ajan tasalla, ts. isännät olivat elossa ko vuonna.
Veijo Saloheimon julkaisemasta luettelosta 'Itäsuomalaista liikkuvuutta 1600-luvulla. Svosta ja Viipurin Karjalasta poismuuttaneita' voi joskus selvitä, mistä suku on tullut Käkisalmen Karjalaan. (SSS:n julkaisuja 46/1993).
Selväkielisiä kopioita Käkisalmen Karjalan vanhemmista veroluetteloista:
1600-luvun maakirjoista voi olla hyötyä sukututkijalle, mutta ei enää 1500-luvun venäläisistä verokirjoista, koska asukkaan olivat alkuperäisiä ortodoksikarjalaisia, joihin ei yleensä saada sukuyhteyttä, ja lisäksi luotteloitten välillä on pitkiä katkoja.
Viipurin Karjalan maakirjat alkavat v. 1543. Verotettavat ryhmiteltiin verotuksellisiin yksikköihin: neljänneskuntiin, nämä nautakuntiin ja nämä taas kokoveroihin. Kokovero käsitti yleensä 1-3 taloa. Kylien nimiä merkittiin maakirjoihin vain joinakin vuosina. Sukunimien kirjaaminen on vaihtelevaa. Maakirjat alkoivat Ruotsiin kuuluneessa Suomessa jäädä ajastaan jälkeen 1570-luvulta lähtien, ts. saman isännän nimi voi olla maakirjassa kymmeniä vuosia, vaikka todellinen viljelijä olisi ollut pojanpoika tai suku olisi kokonaan vaihtumut. Mm nämä seikat tekevät maakirjoista ongelmallisen lähdeaineiston, kun yleensä ei ole toista asiakirjasarjaa, johon voisi verrata. Vuoteen 1543 pääseminen yksiselitteisesti on lähes lottovoitto.
TuomiokirjatKäkisalmen Karjalan tuomiokirjoista 1600-luvulta on atk:lla hakemisto ( www.utu.fi/agricola) ja Viipurin Karjalan tuomiokirjoista on kortisto 'tuokko'. Niistä selviävät sukunimen mukaan käräjien päivämäärä, pitäjä, tuomiokirjan arkistotunnus sekä sivunumero, joko alkuperäinen numero tai arkiston numeroleima. Tuomiokirjoista voi löytää mielenkiintoista tarinaa suvusta tai paikkakunnalta, mutta eiväthän kaikki ihmiset joutuneet oikeuslaitoksen kanssa tekemisiin. Mutta jos suvun tietoja löytyy, niin ne ovat oikea aarre.